Kärsämäen moottoripyöräkerho Seven Flames ry eli tuttavallisemmin Seven Flames on perustettu vuonna 1973 Kärsämäellä. Kerhoa oli perustamassa kymmenkunta innokasta nuorta miestä, joita pyöräkärpänen oli puraissut. Nykyisin jäsenistö tulee eri puolilta maata, pääosin kuitenkin Pohjois-Pohjanmaalta. Jäseniä on seitsemisenkymmentä.

Nimessä oleva Seven Flames tulee kerhon kotikunnan Kärsämäen vaakunasta. Siinä on kuvattuna vene, josta nousee seitsemän liekkiä. Vene kuvaa Venetpalon kylän historiallisia tapahtumia. Liekit eli savut kuvaavat vanhoja kantatiloja. Seitsemän liekkiä on myös kerhomme logossa.

Kerhon tarkoitus on edistää moottoripyöräharrastusta ja hyvää liikennekulttuuria. Jäsenilleen kerho tarjoaa samanhenkistä yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Toiminta sisältää sääntömääräisten asioiden lisäksi useita yhteisiä ajeluita ja muita tapahtumia ajokauden aikana eri teemoilla. Talviaikaan pikkujouluillaan ja messuillaan sekä pidetään muuten mukavaa. Kerholaisten tapaamisissa vaihdetaan tietoa ja annetaan opastusta niin matkakokemuksista kuin teknisistäkin asioista perinteisessä rennossa motoristihengessä.

Kirjavankierros

Seven Flames on järjestänyt jo vuodesta 1976 aina keskikesällä Kirjavankierros -nimisen motoristien kokoontumisajon. Kaksi ensimmäistä kertaa tapahtuma pidettiin Pyhännän Kirjavanniemessä, josta kokoontumisajon nimikin on peräisin. Sittemmin paikka on vaihdellut ja se on ollut Sievin Maasydänjärvellä, Pyhäjärven Emolahdessa, Kärsämäen Suomelassa, Haapaveden Kylpyläsaaressa ja Pyhäjärven Marjoniemessä. Tulevana kesänä 48. Kirjavankierros pidetään Haapaveden Kylpyläsaaressa. Luvassa on entiseen tapaan kilpailuja, kiertoajelu, hyvät ruoat ja juomat sekä ennen kaikkea rentoa yhdessäoloa reilussa motoristiporukassa.